tiistai 22. toukokuuta 2012

Saippuaa silimässä

Tänäiltana kaikki vakava sai odottaa, sillä minulla oli tapaaminen saippuakuplien ja auringonlaskun kanssa.



lauantai 19. toukokuuta 2012

Kuvittelua

Tänään.

Puin ylle kukkahameen, laitoin leppäkertut korviin ja kuvittelin olevani Neiti Kesä.
Todellisuudessa olin vain naapurin lettipäätyttö kesäkuteissa.

Istuin pianon ääreen, kuulokkeet korvissa. Annoin sormien tanssia koskettimilla ja kuvittelin olevani mestaripianisti suuren yleisön ympäröimänä.
Todellisuudessa soitin rakkaat disneyn laulut lapsuudesta nuotin vierestä ja viivaston yli.

Katsoin elämäni ensimmäisen jääkiekkopelin, huusin molemmille joukkueille vuorotellen ja kuvittelin oikeasti tietäväni jotain pelistä.
Todellisuudessa en tiennyt mitään ja vain huusin ääneni käheäksi telkkarille.

Todellisuudessa olin vain minä.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Pää kolmantena jalkana

Tänään oli hyvä päivä.
Kiireinen.
Juoksin töissä kuin päätön kana ja välillä taas pääni löydettyäni ja palauduttuani kanasta ihmiseksi ryntäilin pää kolmantena jalkana salin ja keittiön väliä.

Jos huomenna sataa, hypin tien yli tasajalkaa ja käperryn raparperinlehden alle mököttämään.
Meidän teatteritreenipäivää ei saa pilata sillä, että pisarat ropsahtelevat haapojen lehtiin, niin että repliikit pelästyvät ja takertuvat kaikin voimin näyttelijöiden kurkkuun, koska eivät halua kastua.

torstai 17. toukokuuta 2012

Sadepäivä



















Lokin laulua

naurua
Enpä olisi uskonut
että tällaisena sadepäivänä
joku voisi vielä iloita
nauraa
riemusta



 

















Keltaiset kumisaappaat
hiekkaan jää jäljet

piiloudun
ruusupensaan taakse
ja kuuntelen
kuinka ruoho kasvaa